Minä

Miten minusta tuli minä

Synnyin vuonna 1973 vanhempieni Kauko ja Birgit Koskisen esikoislapseksi. Synnyinlahjana sain vanhemmiltani kaksikielisyyden, isäni puhui suomea ja äitini ruotsia. Ensimmäinen kotini oli entisen navetan yläkerrassa äitini lapsuudenkodissa. Isovanhempani olivat vaihtaneet lehmät vihannes- ja kalatukkuun ja navetasta oli remontoitu yrityksen toimitilat. Konttori oli makuuhuoneeni vieressä ja sinne minut jätettiin konttoristin hoitoon, kun isä ja äiti kävivät toimittamassa kuorma-autoilla vihanneksia maakuntaan. Minut otettiin myös reissuille mukaan ja edelleen kuorma-auton ääni on kovin rauhoittava, jos niin voi sanoa.

 

Vuoden 1976 jouluna muutimme vastavalmistuneeseen omakotitaloon Kortesjärvelle isäni kotitilalle ja silloin minusta tuli maatalon tyttö. Sain myös pikkuveljen samana vuonna. Ensimmäiset vuodet kodissamme elimme normaalin lapsiperheen arkea maatilalla. Lapset otettiin mukaan heinäpellolle, perunannostoon jne. Osaan lypsää lehmän ja seivästää oikea oppisen heinäseipään. Koulun aloitin Purmojärven ala-asteella. Koulu oli pieni, meitä oli silloin 1-2 luokilla vain 10 oppilasta. Pidin koulusta ja olin aina ensimmäisenä koulussa. Edesmennyt opettajani totesi kerran, että olen ainoa oppilas, joka on lukenut kaikki koulun kirjaston kirjat!

 

Ouluun muutto ja työura

 

Opiskeluaikanani rakastuin Ouluun. Oulun kesä, kauppatori, Pikisaari, Nallikari, kaikki tapahtumat ja Oulun Kärpät, ne veivät sydämeni.

Olen oppinut jopa pitämään Oulun talvesta. Aina ajaessani Oulunsalon Lentokentälle minulle tulee Oulusta hyvin kansainvälinen tunnelma.

 

Raksilassa olen käynyt Kärppien peleissä yli 20 vuoden ajan ja edelleen istun siellä omalla kausikorttipaikallani. Kävin vuonna 1994 ensimmäisessä jääkiekko-ottelussani ikinä ja seuraavaan seitsämään vuoteen jäi vain

yksi kotipeli välistä. Toimin Kärppien Fan Clubin hallituksessa ja vieraspelimatkoilla istuttiin bussissa luvattoman pitkiä matkoja

kausien aikana.

 

Valmistuin 1997 tradenomiksi ja aloitin toimitusjohtajan sihteerinä Hafab Oy:ssä. Työharjoitteluni olin opintojeni kestäessä suorittanut Oulun Osuuspankissa ja kun minulle tarjottiin sieltä töitä vuonna 1999,

päätin palata pankkiin muutamaksi vuodeksi.

Muutama vuosi oli lopulta lähes 17 vuotta.

Osuuspankki kuljetti minua ympäri Suomea ja sain tutustua upeisiin ihmisiin sekä tehdä työtä, josta aidosti pidin. Toki kannoin huolta äidistäni sekä isäni jaksamisesta aina heidän molempien kuolemaan asti. Kaikki lomani sekä pidemmät vapaat olen viettänyt vanhempieni kanssa, auttaen isääni joka toimi kymmenisen vuotta äitini omaishoitajana. Enkä kadu sitä hetkeäkään.

Pankkiurani viimeiset seitsemän vuotta sain kunnian toimia kahden Osuuspankin toimitusjohtajana. Olin kuitenkin muuttanut takaisin Ouluun 2011 kymmenen vuoden jälkeen ja työpaikkani sijaitsivat yli 200 kilometrin päässä kodista. Menetettyäni molemmat vanhempani aivan liian nuorina, päätin lopettaa matkalaukkuelämän ja jäädä pysyvästi kotiin eli Ouluun.

Oli myös viimeinkin aika pitää itsestäni huolta.

 

Elämä muuttuu

 

Ollessani ensimmäisellä luokalla perheessämme koettiin tragedia, joka muutti meidän elämämme suunnan. Äiti joutui vakavaan onnettomuuteen tilalla ja halvaantui pysyvästi. Hän oli pitkään sairaalassa ja kuntoutuksessa. Meillä ei jääty surkuttelemaan kohtaloa, vaan työt jaettiin ja päätettiin pärjätä. Kolme vuotta vanha omakotitalo remontoitiin pyörätuolille sopivaksi.

Minä ekaluokkalainen opettelin ruuanlaittoa puhelimen välityksellä kysyen äidiltä, mummalta ja naapurin rouvalta apua. Veli opetteli nelivuotiaana pyykinpesua. Isä hoiti maatilaa ja meidän piti pärjätä keskenämme.

Meidät lapset kasvatettiin kunnioittamaan vanhoja arvoja.

Koti, uskonto ja isänmaa, ne olivat elämän peruspilarit.

Molemmat isoisäni olivat veteraaneja ja heille oli tärkeää kertoa myös lapsille sodan nurjasta puolesta. Yksi ikimuistettavimmista kokemuksistani oli vierailu Kaunialan Sotavammasairaalassa.

 

Yläasteen kävin Kortesjärven keskustassa ja koulunkäyntiäni varjosti koulukiusaaminen, josta ei siihen aikaan puhuttu enkä myös puhunut siitä kotona, koska emme tietoisesti halunneet rasittaa äitiäni ylimääräisillä huolilla.

Musiikki on aina ollut minulle tapa rentoutua sekä ilmaista itseäni. Aloitin pianonsoiton eka luokalla ja lauloin seurakunnan kuorossa.

Kun tuli aika miettiä jatko-opiskelua, halusin pois Kortesjärveltä ja suureksi ilokseni pääsin Kaustisen musiikkilukioon, jossa pääaineekseni valikoitui yksinlaulu. Äitini totesikin viisaasti, että lapsen tehtävä on elää omaa elämäänsä eikä olla äitinsä avustaja. Lukioaika oli hienoa aikaa, asuimme asuntolassa ja viikonlopuksi isä haki aina kotiin auttamaan vanhempiani.

Musiikki soi koulun käytävillä. Lukion rehtori Taina Lehtonen halusi aina kannustaa meitä kehittämään itseämme sekä osaamistamme.

Vaikka lukion jälkeen me kaikki valmistuneet inhosimme

kehittää –sanaa, niin emme ole jämähtäneet paikoillemme, vaan jokainen meistä opiskelee lisää kehittäen itseään sekä osaamistaan.

Itse opiskelin pankkityön ohella filosofian maisteriksi Vaasan yliopistossa. Pääaineekseni valikoitui ruotsin kieli, sivuaineina opiskelin kielikylpyä, henkilöstöjohtamista sekä kasvatustiedettä. Olen erityisen ylpeä siitä, että pystyin kirjoittamaan graduni ruotsiksi samaan aikaan kun työskentelin pankin toimitusjohtajana. Tein myös samaan aikaan hygienia- ja anniskelupassit, varmuuden vuoksi. Ajattelen opiskelusta niin, että mikään oppi ei ole turha. Koskaan ei tiedä milloin oppimaansa voi tarvita.

 

Lukion jälkeen en tiennyt mitä olisin halunnut tehdä. Pidin välivuoden, jolloin olin isoisäni perustamassa yrityksessä konttorissa töissä. Yritys oli meillä suvussa lähes 50 vuotta. Tein myös uutistoimittajan työtä paikallisessa radiossa ja asuin kotona auttaen vanhempiani. Ammattikorkeakoulut olivat vasta perustettuja ja päätin hakea lukemaan liiketaloutta Ouluun välivuoden jälkeen.

 

3-vuotispäivänäni

veljeni ristiäisissä

Parasta työssäni pankissa olivat asiakkaat ja ihanat kollegat

Kuvia vuosien varrelta

Vapaaehtoistyötä, harrastuksia, politiikkaa...

 

Vuosien saatossa olen tehnyt paljon vapaaehtoistyötä. Olen kokenut vahvasti,

että perheemme halu auttaa muita kumpuaa siitä, että meitä aikoinaan autettiin.

 

Olen ollut mukana seurakunnan ystävätoiminnassa, vip-avustajana useammissa jääkiekon MM-kisoissa sekä yleisurheilun MM-kisoissa Helsingissä, Suomi-Ruotsi –maaotteluissa ja Euroviisuissa. Jokaisesta vapaaehtoistehtävästä on jäänyt paljon muisteltavaa, olen saanut kunnian tavata hienoja urheilijoita, artisteja, poliitikkoja sekä kuninkaallisia. Olen tutustunut ihmisiin ympäri Suomea ja maailmaa.

Ouluun palattuani olen ollut mukana vapaaehtoisena

Qstockissa sekä Jalometallissa.

Tällä hetkellä jatkan artistien kuljetusvastaavana Qstockissa.

Seuraavaksi haluaisin tehdä vapaaehtoistyötä muistisairaiden vanhusten parissa, esimerkiksi laulamalla heidän kanssaan vanhoja iskelmiä.

 

Nykyään ehdin jopa harrastamaan asioita.

Kaikista tärkeimpiä minulle ovat veljeni lapset ja kummilapseni.

Heidän kanssaan vietettyä aikaa ei korvaa mikään. Ja kun olemme yhdessä, niin silloin tehdään hauskoja asioita ja pelleillään

kuten kuvasta näkyy.

Lapset ovat muuten minulle äärettömän tärkeitä ja

olen mielelläni lapsenvahtina ystävilleni.

Ystävät, musiikki, sisustaminen, vesijumppa, leipominen, lukeminen ja vapaaehtoistyö, niiden kanssa saan aikani kulumaan.

Matkustan myös mielelläni.

 

Politiikkaan olen saanut innostuksen äidin isältä. Siihen aikaan kun Pikku Kakkonen tuli televisioon, vietimme isovanhempieni luona paljon aikaa ja meidän suureksi harmiksemme Pikku Kakkonen tuli samaan aikaan ruotsinkielisen uutislähetyksen TV-Nytt:in kanssa. Eli Pikku Kakkosta katsottiin vain vartti lopusta, kun ensin katsottiin

paapan kanssa uutiset.

 

 

Minä ja vanhin kummityttöni, elämä ei ole aina niin vakavaa

Ei elämä saa aina niin vakavaa olla, kummityttöni lakkiaisissa pelleiltiinkin

Musiikki on minulle kaikkein rakkain harrastus, laulaminen erityisesti

Veljenpoikanikin tietävät minkä joukkueen puolella ollaan...

Copyright @ All Rights Reserved