Arvokas ikääntyminen

Äitini oli pyörätuolissa, isäni oli hänen omaishoitajansa yli 30 vuoden ajan. Arvostan suunnattomasti omaishoitajien tekemää työtä. Sitä työtä, jota tehdään rakkaudesta. Äitini vietti pitkiä aikoja sairaaloissa ja kuntoutusyksiköissä, joten minulla on paljon kokemusta siitä, miten asiat toimivat ja miten ne eivät toimi.

Minut on kasvatettu kunnioittamaan vanhempia sukupolvia, heidän tekemää työtä tämän maan hyväksi. Se, että meillä yhä useampi muistisairas tai toimintakyvyltään alentunut vanhus joutuu asumaan yksin eikä pääse ympärivuorokautisen hoivan piiriin, kun sille on selkeä tarve, särkee sydämeni. Meidän pitää toimia niin, että arvokas vanhuus kuuluu kaikille. 

Meidän tulee herätä asiantuntijoiden kommentteihin siitä, että ympärivuorokautisen hoivan paikkoja tulee lisätä eikä vähentää. Kaikilla vanhuksilla ei ole omaisia, jotka pystyisivät heistä huolehtimaan tai pitämään vanhuksen puolta byrokratian rattaissa. Yhä useammin luemme lehdestä kuinka muistisairas vanhus on kadonnut tai yksinäinen vanhus löytynyt kuolleena kotoaan pitkän ajan kuluttua. 

Osa meidän senioreista pystyy käyttämään digitaalisia laitteita, mutta isolle osalle ne tuottavat haasteita. Digitaalinen kohtaaminen ei koskaan korvaa kasvokkain kohtaamista. Oman kokemukseni perusteella samana pysyvä kotihoitaja, joka käy livenä paikalla tapaamassa vanhusta, näkee jo "nenän asennosta" miten vanhus voi. 

Henkilökunnan vaihtuvuus ikäihmistenkin kohdalla on huolestuttavaa. Hoiva- ja palvelukodeissa olisi tärkeää, että vanhuksille tutut ihmiset pysyisivät ja jaksaisivat tehdä sitä arvokasta työtä, jota he tekevät.